Turrukka eläin eli katujen varjoisimmissa koloissa ja piti öisin itsensä lämpimänä roskaröykkiöiden ja kauhtuneen tavaran alla. Toisinaan se löysi yhtäkkiä kuolleiden ihmisten sopivan mädäntyneitä ruhoja vanhojen kauppojen lattioilta. Medium ihmisliha, joka rotalle maistuu, on ollut toimeton jo kauan mutta ilman rikkipitoisuus ja muut erikoiset kaasut pitävät ihonalaisen lihan pilaantumattomana pitkään antaen laajan jakson aikaa maistaa kaikki vienot muutokset jäänteissä. Rotta on ruokaketjun huipulla, tasapainoillen maailmanlopun pyramidin päällä.

Salamat halkovat taivasta tässä kaupunginosassa lähes alituiseen. Ilmiö selittynee meren läheisyydellä, höyryt jotka tappaisivat sukupuuttoon kuolleen nousevat pinnasta tasaisena verhona, joka ylemmäs noustuaan kietoutuu kurimukseen pitäen kaasukehän kierteessä. Viima on löyhä sana kuvaamaan katokset irtirepivää liikettä. Rotta ei välitä, matalalla voi elää.

Toisinaan päivisin valjun valon aikaan pitkien viiksien takaa silmät erottavat korkeiden rakennuksien ikkunoista puolittain kurottautuneet vartalot, väsyneet loikkaamaan pidemmäksi odottaen ikuisuuden itsestään riippumatonta voimaa luhistamaan talo ja hautaamaan alleen. Korkealla ei voi elää, vaan pelkästään pysytellä aikansa. Ja toisaalta katsoen odottaa, vaikka siellä aika onkin pysähtynyt.

Sukupuuttoon kuollutkin odottaa, eikä siinä ole lainkaan turhaa tai mielekästä. Ainoastaan odotus.